MPY:n blogi

Uusiin haasteisiin MPY Palveluille - mikä ICT-yrityksessä kiinnostaa?

Kirjoittaja: Tommi Hyry Päivämäärä: 15.6.2017 8:44

Aloitin uudessa työssäni palvelupäällikkönä MPY Palveluissa muutama viikko sitten. Tunsin uuden työpaikkani jo ennestään, sillä aikaisemmassa tehtävässäni Empowerilla tehtiin yhteistyötä MPY:läisten kanssa. 

MPY Palvelujen kasvua valtakunnalliseksi ICT-palveluja tarjoavaksi yritykseksi on ollut kiinnostava seurata. Yhtiön tarjoamaan ja toimintaan tutustuin mm. blogeja ja asiakaskertomuksia lukemalla, kun huomasin palvelupäällikön paikan olevan auki Savo-Karjalan alueelle. Toimitusjohtajan sekä työntekijöiden kirjoittamien blogien kautta muodostui kiinnostava kuva yrityksestä ja sen toimintatavoista.  Asiakkaiden kertomusten myötä mielenkiintoni heräsi yritystä ja tarjolla olevaa uutta tehtävää kohtaan - halusin mukaan huippujengiin.

Palvelupäällikön tehtävän kuvaus tuntui sopivan itseeni, kuin nenä päähän. Digitalisaation muuttaessa entistä enemmän yritysten arkea,  haluan olla mukana luomassa tulevaisuuden palveluja sekä kehittämässä nykyisiä, yhdessä asiakkaiden kanssa, heidän tarpeitaan vastaavaksi. MPY:n visio - toimialan paras asiakaskokemus - on unelma, jonka rakentamisessa haluan olla mukana. Asiakaskokemus on ollut omalla työurallani aina ohjaavana tekijänä ja työskentelinkin jo edellisessä tehtävässäni yrityskulttuurin muutoksen parissa, tavoitteena parempi asiakaskokemus. Aiheeseen liittyen vedin muutamia workshoppeja noin sadalle työntekijälle menneen vuoden ja kuluvan alkuvuoden kevään aikana.

Asiakaskokemuksen merkitys MPY:lle on erittäin tärkeä osa arkea sekä yksi erottava tekijä kilpailijoihin verrattuna. Nyt perehdyn uuteen työhön ja teen töitä sen eteen, että saan asiakkaani ja palvelutarjoamamme otettua hyvin haltuun.

Haluan ymmärtää entistä enemmän asiakkaan liiketoimintaa ja tunnistaa miten voimme auttaa heitä sen kasvussa - tietotekniikan avulla. Haluan olla mukana kehittämässä toimintaa, yhdessä asiakkaiden kanssa, jotta lunastamme annetut lupauksemme nyt ja tulevaisuudessa ja asiakassuhteista muodostuu pysyviä kumppanuuksia, jotka kehittyvät ja kasvavat.

Lupaan kirjoittaa jatkossakin ja kertoa, vastasiko MPY odotuksiini ja oliko minulle syntynyt työnantaja kuva sellainen, kun se täällä todellisuudessa on.

Tommi Hyry – uusin huippujengiläinen
Palvelupäällikkö

MPY Palvelut-TommiHyry-palvelupäällikkö.jpg