Valtakunnallinen televisioviikko - kanavia vapaasti katsottavissa

    11.2.2019

    Television merkitys on suuri, ja siksi televisio ansaitsee oman nimikkoviikkonsa. Ensimmäinen valtakunnallinen Televisioviikko järjestetään 11.-17.2.2019. Televisioviikon aikana, perjantaista sunnuntaihin 15.-17.2., katsojat voivat tutustua ilmaiseksi maksu-tv:n tarjontaan. Televisioviikon järjestävät televisioyhtiöt, operaattorit ja kaupan toimijat. Myös Teosto on mukana Televisioviikon toteutuksessa.

    Televisiosisältöjä katsotaan Suomessa eri lähteistä tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Televisio kokoaa miljoonia suomalaisia yhteen joka päivä, yhteisten puheenaiheiden ympärille. Se kertoo meille tarinoita historiastamme, havainnollistaa nykyisyyden ja antaa mahdollisuuden kurkistaa tulevaisuuteen. Se luo keskustelunaiheita ja palvelee koko väestöä. 


    Urheilu- ja dokumenttikanavia avataan tutustuttavaksi 15.-17.2.
     
    Kampanjan yhteydessä avataan vapaakatseluun seuraavat kanavat 15.  – 17.2.2019 (SD ja HD, jos jakelussa):

     Discovery:

    • Discovery Channel
    • Animal Planet
    • Investigation Discovery
    • Discovery Science

     C More:

    • C More Max
    • C More Sport 1
    • C More Sport 2

    Viasat:

    • Viasat Urheilu
    • Viasat Jääkiekko
    • Viasat Jalkapallo
    • Viasat Sport
    • Viasat Sport Premium
    • Viasat Golf
    • Viasat Fotboll
    • Viasat Hockey
    • Viasat NHL Xtra 1-5
    • Viasat Explore
    • Viasat Nature
    • Viasat History

    Mikäli kanavat eivät tule näkyviin automaattisesti, kannattaa tehdä kanavahaku.