Uratarina: Miltä tuntuu aloittaa uusi työ korona-aikana?

    14.9.2020

    Tamperelainen Johanna Majakangas aloitti huhtikuussa MPY:n tietohallinnon johtamistiimissä tietohallintopäällikkönä. Koronasuositusten vuoksi Johanna ei ole tavannut ainuttakaan uutta kolleegaansa henkilökohtaisesti, vaikka perehdytys ja ensimmäiset kuukaudet uudessa työssä ovat jo takana.

     

    Johanna Majakangas aloitti työt tietohallintopäällikkönä MPY:llä keväällä 2020, juuri kun koronarajoitukset oli otettu käyttöön ja siirrytty etätyöhön.

    "Aloitus tulee varmasti piirtymään ikuisesti mieleen, sillä aloitin pahimpaan korona-aikaan.  Tämä tarkoitti, että työvälineet tilattiin suoraan kotiin. Toimistolla en ole vielä käynyt ollenkaan, enkä ole vielä työkavereita tavannut kasvotusten, vaan ainoastaan virtuaalisesti Teamsin välityksellä", Johanna kertoo.

    "Olihan se aika erikoinen aloitus ja paljon on ollut itseopiskelun varassa. En ole vielä päässyt asiakkaisiin, vaan olen ollut allokoituna palvelukehitysprojektiin, joka tuotteistaa MPY:lle uusia palveluita, uudistaa olemassa olevia palveluita, sekä luo mallin, miten palvelukehitystä tullaan tekemään jatkossa MPY:llä."

    Uusia palveluja ja ohjelmistorobotiikkaa

    Palvelukehitysprojektissa Johannan vastuulla on tuotteistaa MPY:lle ohjelmistorobotiikka, eli RPA-palvelu, jonka omistajana hän jatkossa tulee myös toimimaan. RPA-palvelu tullaan lanseeraamaan vielä tämän vuoden aikana.

    "Olen ollut todella innoissani, että pääsin mukaan kehitysprojektiin ja olen saanut tehdä töitä eri funktioiden ihmisten kanssa. Näin olen päässyt myös tutustumaan eri organisaatioiden toimintaan. Täällä on todella asiantuntevaa ja mukavaa porukkaa töissä ja vastaanotto näinkin haasteellisessa tilanteessa on ollut erittäin positiivista ja ystävällistä", sanoo Johanna.

    Mikä sitten sai tämän tamperelaisen kiinnostumaan työskentelystä MPY:ssä? Johannalle on tärkeää yhdessä tekeminen, jatkuva kehitys ja muutosmyönteisyys, sekä erityisesti asiakasarvon tuottaminen. "Rekrytointiprosessissa eri ihmisten kohtaamiset saivat minut vakuuttuneeksi, että haluan juuri MPY:lle töihin ja toki työnkuva oli erittäin mielenkiintoinen ja haastava. Tunsin MPY:ltä entuudestaan useamman henkilön, joten sekin teki valinnasta helpomman", jatkaa Johanna perusteluitaan sille, miksi MPY tuntui oikealta vaihtoehdolta.

    Aktiivista elämäntyyliä myös vapaa-ajalla

    Johannan perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi viisi lasta; neljä poikaa ja yksi tyttö, sekä heidän avopuolisot. Kaksi nuorimmaista poikaa,14- ja 16-vuotiaat, asuvat vielä kotona.

    12045671_10207537431784633_4392117367745618392_o 

    "Uusioperheemme arki on hyvin hektistä ja kun kaikki olemme paikalla, ei siitä menoa ja melskettä puutu. Teemme paljon asioita myös yhdessä ja koitamme aina säännöllisesti saada koko jengin kasaan, milloin kotiimme Tampereelle Vehmaisiin, milloin mökille tai yhteisille luontoretkille" kertoo Johanna arjestaan.

    Vapaa-ajasta keskusteltaessa, Johanna kertoo, ettei hänellä ole vain yhtä yksittäistä harrastusta, mutta entisenä pesäpalloilijana hän harrastaa edelleen monipuolisesti liikuntaa. Johannan voi nähdä kesäaikaan rullaluistimilla tai fatbiken selässä. Talviharrastuksiin Johannalla kuuluvat lumilautailu ja laskettelu, sekä murtomaahiihto ja lumikenkäily.

    Viime aikoina ”harrastuksiin” on kuulunut myös remontointi perheen mökillä Himoksella. Remontoinnissa parasta on Johannan sanojen mukaan itse käsillä tekeminen ja se, kun työn jäljen pääsee konkreettisesti näkemään.

    "Olen myös innokas huonekalujen tuunaaja ja intohimoinen sisustaja. Käsillä tekeminen on loistavaa vastapainoa päätetyötä tekevälle tietotyöläiselle", sanoo Johanna.

    Musiikki on Johannalle tärkeä keino saada aivot narikkaan, kanavoida eri tunnetiloja ja rauhoittua. Hän kertookin, että konserteissa ja festareilla tulee käytyä useasti vuodessa.

    33020802_10215959700656091_7952993557638283264_n

    Himoksen mökin patioremontti etenee vauhdilla.

    Aihe: Töissä MPY:llä