Uratarina: Teknologia- ja palvelukehitysyksikön uudet vahvistukset Jaana Paananen ja Mikael Metsälinna

    14.6.2019

    MPY:llä on kevään aikana aloittanut uusia työkavereita Oulussa ja Mikkelissä. MPY:läisiä on lisäksi seitsemällä muulla paikkakunnalla ja me haluamme, että niin asiakkaamme kuin työntekijämme pääsevät tutuiksi työntekijöidemme kanssa. Maantieteellisestä sijainnista huolimatta voimme yhtä lailla kaikki tehdä yhteistyötä keskenämme.


    Näinpä haluammekin esitellä uudet työntekijämme. Jaana Paananen aloitti Oulun toimistolla 28.3. palvelumuotoilijana ja Mikael Metsälinna teknologia-arkkitehtina Mikkelissä 23.4. Tässä ovat Jaanan ja Mikaelin esittelyt itsestään. Käykää moikkaamassa heitä mahdollisuuksien mukaan!

    Jaana

    “Olen Jaana ja työskentelen Teknologia- ja palvelukehitysyksikössä palvelumuotoilijana. Olen myös monenlaisista asioista ja ilmiöistä kiinnostunut learnaholic!

    MPY: oli minulle entuudestaan täysin tuntematon yritys. Lennokkaan videomuotoisen työpaikkailmoituksen sekä pienen taustaselvittelyn perusteella vaikutti siltä, että yritys on ajassa kiinni ja täällä on intoa, draivia ja näyttöä kehittymisestä sekä eteenpäin menemisestä myös muilla kuin ihan niillä perinteisimmillä tavoilla.

    Kaikenlainen Outside-the-box -ajattelu vetoaa vahvasti minuun. Työhaastattelussa keskustellut teemat avoimuudesta, rehellisyydestä ja aitoudesta vastaavat myös omaa käsitystäni siitä, millainen on erinomainen työpaikka. Tuntui, että ne ns. toiveet ja terveiset kohtasivat harvinaisen hyvin.

    Uudessa työpaikassa alun informaatiotulva on aina vähän jopa kaoottisen tuntuista ja ottaa aikansa jäsennellä tietotulva loogiseksi rakenteeksi. Itse lähdin heti tuon alun informaatioryöpyn jälkeen tekemään haastattelututkimusta MPY:n palvelulupauksesta. Pääsin jututtamaan eri asemissa työskenteleviä henkilöitä yrityksestämme, sekä muutamia kiinnostavia asiakkaita. Tämä osoittautui varsin osuvaksi harjoitukseksi heti alkuun. Pääsin tutustumaan ihmisiin ja sain hyvän käsityksen siitä, mikä on tilanne tällä hetkellä sisäisesti ja missä suunnilleen mennään asiakaskokemuksen suhteen.

    Ihmiset MPY:llä ovat mahtavia tyyppejä ja helposti lähestyttäviä. Koen, että minut on otettu uutena työntekijänä lämpimästi vastaan riippumatta siitä, onko keskustelukumppani kasvotusten Oulun toimistolla vai puhelimen päässä Vantaalla, Mikkelissä tai millä tahansa muulla MPY:n toimistolla.

    "Koen, että minut on otettu uutena työntekijänä lämpimästi vastaan riippumatta siitä, onko keskustelukumppani kasvotusten Oulun toimistolla vai puhelimen päässä Vantaalla, Mikkelissä tai millä tahansa muulla MPY:n toimistolla."

    Jatkoa ajatellen haluan tuoda asiakkaan äänen kuuluviin kehityshankkeisiimme ja huolehtia, että asiakasnäkökulma säilyy mukana kehitystyössä ja näkyy ja tuntuu valmiissa palveluissa. Toivottavasti pystyn tuomaan myös uudenlaisia työstämismalleja kehitysprojekteihin ja näin omalta osaltani piristää kehittämiskulttuuriamme.

    Työn ulkopuolella pyrin tasapainottamaan toimistossa vietettyä aikaa liikunnalla. Rakkain liikuntamuoto on jo vuosia ollut tanssi, tarkemmin lattari ja show, joita tanssin pienryhmässä ja muodostelmajoukkueessa. Hyvä kirja – dekkari tai elämänkerta – vievät myös tehokkaasti ajatukset irti työstä, vaikkakin toisinaan valvottavat usein turhan myöhään illalla, kun ei millään malttaisi laskea kirjaa kädestä.”

     Jaana Paananen, omakuva

     

    Mikael

     “Olen Mikael ja toimin MPY:llä Teknologia-arkkitehdin roolissa Teknologia- ja palvelukehitysyksikössä.

    MPY:llä työskentelyn osalta odotan oman osaamiseni kehittymistä osana yrityksen tavoitteita. Haluan olla mukana yrityksen kasvussa ja toiminnan kehittämisessä. Ennen kaikkea haluan päästä tapaamaan uusia ihmisiä ja osaajia.

    Jo työhaastattelussa kerroin, että näen suuren potentiaalin MPY:ssä ja omalta osaltani haluan tukea tätä kasvutarinaa hyödyntäen matkan varrella ammennettua tietoa ja taitoa IT-bisneksestä. Ensimmäiset viikot olivatkin innostavia ja mielenkiintoisia. Perehdytyksen päätteeksi pääsin heti mukaan työskentelemään johdon, myynnin ja palvelutuotannon parissa.

    "Jo työhaastattelussa kerroin, että näen suuren potentiaalin MPY:ssä ja omalta osaltani haluan tukea tätä kasvutarinaa hyödyntäen matkan varrella ammennettua tietoa ja taitoa IT-bisneksestä. Ensimmäiset viikot olivatkin innostavia ja mielenkiintoisia."

    Vapaalla työn vastapainoksi kesällä aika kuluu harrastaen 60-luvun autojen ja veneiden parissa. Talvella taas keskitytään mutkitteluun kinosten keskellä.

    Terveisiä kaikille uusille kollegoille on hienoa tavata uusia ammattilaisia!”

     

     


     

    Tutustu myös muihin uratarinoihin:

     

    Kiinnostaako ura MPY:llä?

    Ilmoittelemme uusista paikoista sosiaalisen median kanavissamme (linkit sivun alaosassa, seuraa kanavia) ja työpaikat-sivulla. Mikäli avoimia paikkoja ei tällä hetkellä ole, niin jätä meille avoin hakemus, katsotaan löytyykö osaamisellesi sopivaa tehtävää.

     

    Aihe: MPY Palvelut Oyj, Töissä MPY:llä