Toimitusjohtaja, seisotko tarinasi takana?

    Pekka Mettälä
    Kirjoittaja: Pekka Mettälä 12.12.2018

    Aihe: Asiakaskokemus, MPY, Brändi

    Aloittaessani kolme vuotta sitten MPY:llä, kiertäessäni eri puolilla Suomea tapaamassa potentiaalisia ja nykyasiakkaita, oli vastaanottosanat lähes poikkeuksetta: ”mitä Mikkelin jätkät täällä tekee?”. Hyvien vitsien elinkaari on usein pitkä, mutta kun kuulin edellisessä elämässäni F-Securella saman vitsin 100. kerran ”tehän teette niitä viruksia”, niin ei aina kyennyt nauramaan vääräleuan mukana täydellä tunteella. Kertoessani mitä MPY tekee nykyään, niin jatkokysymys oli ”miksi ette vaihtaisi nimeänne?”. Perisuomalaiseen tapaan oltaisiin voitu painaa pää painuksiin ja todeta Pauli Hanhiniemen sanoin kylmästi "ei tästä mitään tuu, lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään".

    Aluksi olin ärtynyt, koska mehän olemme valtakunnallisesti toimiva ICT-palveluyhtiö. Mutta sitten mietin, että asiakkaiden reaktiolla on varmasti syynsä. Usean Ihmisten suusta saman kysymyksen kuuleminen ei voi olla sattumaa.

    Hallitus ei edes yrittänyt näyttää yllättyneeltä, kun nostin keskusteluun asiakkaiden reaktiot nimestämme. Keskustelu loppui lyhyeen hallituksen pj:n kysymyksellä ”onko nimi este kaupantekemiselle?”. No ei se ole, ei se ole estänyt tekemästä kauppaa. Tehtiinkö vuonna 2010 enemmän kauppaa, kun katollamme oli ananaslogo ja yhtiön nimenä oli Concept.10? Ei tehty. Jokainen MPY:n tj on ehdottanut omistajille nimen vaihtoa. Huoli on siis ollut aito.

    Tuleeko MPY:stä mieleen monopoliyritys, jossa on pysähtyneisyyden meininki, jota johdetaan autoritäärisesti ja jossa henkilöstöllä on hämähäkinseitit harteilla? Telemonopoleissa kun ei asiakkaista tarvinnut välittää. Kilpailua ei ollut ja sykäyskytkimestä kääntämällä sai vuosibudjetin täyteen asiakkaiden puheluhintoja korottamalla. Olemmeko ihmisten mielissä edelleen rahanpainokone, joka ruostui, kun kilpailu tuli kaupunkiin?

    Hävetäkkö sitä, että ollaan oltu aiemmin jotain muuta vai ollakko ylpeä transformaatiostamme? Mikä muu yhtiö voi sanoa, että bisnesmalli on kantanut 130 vuotta? Yahoo syntyi ja kuoli 20 vuodessa. Olisiko Nokia ollut menestyksekkäämpi ilman paikkakunnan nimeä?

    Mietin toisaalta, että on kuitenkin monia, jotka eivät enää yhdistä yhtiötä Mikkelin Puhelinyhdistykseen. Nimi on jo aikoja sitten lyhennetty MPY Palvelut Oyj:ksi. Arjessa MPY:ksi. Lyhennehän voi olla mitä vain. Masokistien Pitää Yrittää? Mikkelin Poikamiesyhdistys? Maailman Paskin Yhtiö? Maailman Paras Yhtiö? Milloin Painitaan Yhdessä? Minun Paras Ystävä? Eri päivinä saattaa jokaisessa yrityksessä tuntua siltä, että yhtiön nimi taittuu suussa happamasta makeaksi ja toisinpäin. Enpä tiedä, mutta Teekkarien haalareissa nuo nimet logoineen näyttäisivät upeilta.

    Vanha hyvä viisaus kohtalon ottamisesta omiin käsiin oli paikallaan. Meidän pitää kyetä viestimään muutoksestamme niille tahoille, jotka vaikuttavat tulevaisuuteemme. Kantaa pää pystyssä lippuamme, kun asiakkaamme luottavat kriittiset ICT-palvelunsa meidän käsiimme tai kun me johdamme asiakkaan liiketoimintatiimien kanssa rinta rinnan asiakkaidemme strategisia digihankkeita.

    MPY nimi pysyy

    Vein hallituksen ”MPY nimi pysyy” -viestin johtoryhmälle ja päätettiin siltä istumalta, että tällä nimellä mennään ja jos mennään, niin mennään sitten isosti. Monikanavaisesti: TV, lehdet, radio, some. Tavoitetaan ihan kaikki: asiakkaat, kumppanit, henkilöstö, muu maailma. Tehdään haastajabrändi, koska Suomessa tykätään altavastaajatarinoista: Daavid haastaa Goljatit. Työntekijöidemme nimet eivät ole Ms Marvel tai Captain Marvel, mutta pelastamme päivittäin neitoja ja herroja pulasta. Meistä tuli ICT-alan Huippujengi.

    On todella arvokasta, jos yhtiö tunnetaan jostain. Monet tuntevat meidät nykyään yhtiönä, joka on onnistunut muuttumaan, joka hoitaa työnsä hyvin ja ketterästi, yhtiönä joka tavoittelee alan parasta asiakaskokemusta ja työpaikkana, jossa on hyvä meininki.

    Minulla on rinta täynnä intohimoa tehdä Boston Acousticsit. Sama unelma on kytenyt ja kytee edelleen monella muullakin paikkakunnalla:

    Cisco Systems - San Francisco
    Kyrö Distillery - Isokyrö
    Nokia - Nokia
    Haribo - Bonn
    Fiskars - Fiskari
    MPY - Mikkeli (Houston, we have a dream)

    Hävetäkö juuriaan ja piilottaa ne vai tehdäkö niistä vahvuus, erilaistumistekijä? Toki yrityksen nimen voi vaihtaakin, mutta älkää unohtako tarinaanne. Tarinat ovat tänä merkityksellisyyden aikana kultaakin arvokkaampia.

    Otan suurella ilolla vastaan nykyään asiakaskommentit: ”En tiennyt, että teette tuollaisia juttuja”. Otan myös innolla vastaan nykyään hyvin harvoin kuulemani huumoripläjäyksen ”mitä Mikkelin jätkät täällä tekee?”, koska se on aina mahdollisuus kertoa meidän tarinamme.

    Toimitusjohtajat, olkaa ylpeitä tarinastanne ja ottakaa kohtalo omiin käsiinne. Miettikää sitä fiilistä, kun kohtaatte ihmisiä, jotka tunnistavat teidät nykyisestä ja tulevasta potentiaalista versus siitä, mitä te olitte eilen.

    University of Southern Californian professori Ira Kalb tiivistää asian hienosti yhteen lauseeseen:

     

    ”Any company can make any name work if they communicate properly”.”

     

    Minkälainen tarina teidän yrityksellänne on? Mitä yrityksenne nimi kertoo teistä?

    Pekka Mettälä
    toimitusjohtaja
    MPY Palvelut Oyj

     
    Lue Pekan blogipostauksia

     

    Jaa kirjoitus eteenpäin: