Siirry suoraan sisältöön

Hei Windows Server 2008, SQL Server tai Windows 7 -käyttäjät, nyt täytyy miettiä tulevaa!

24.4.2019
Hei Windows Server 2008, SQL Server tai Windows 7 -käyttäjät, nyt täytyy miettiä tulevaa!

Microsoft on ilmoittanut lopettavansa tuen Windows Server 2008 ja SQL Server -serveripalveluihinsa sekä Windows 7 -käyttöjärjestelmäänsä. Käytännössä se tarkoittaa sinulle sitä, että järjestelmäsi ja palvelusi jäävät jatkossa vaille tietoturvaa Microsoftin puolelta. Älä kuitenkaan vaivu tietoturvattomuuteen, me voimme auttaa sinua pitämään ympäristösi ja tietosi turvassa.

Microsoft on ilmoittanut palveluiden tuen loppuvan porrastetusti. SQL Server -tuki päättyy jo heinäkuussa 2019, Windows Server 2008 ja Windows 7 -tuet loppuvat tammikuussa 2020.

Se, että Microsoft lopettaa tuen palveluilleen tarkoittaa käytännössä sitä, että

  • tietoturvapäivitykset ja Microsoftin tuki ongelmatilanteissa päättyy
  • uusia löydettyjä haavoittuvuuksia ei paikata
  • paikkaamattomat haavoittuvuudet altistavat myös muun verkon haitalliselle toiminnalle
  • vakavassa ongelmatilanteessa Microsoftilta ei saa apua

Käyttöjärjestelmä- ja serverituen loppuminen voivat siis vaarantaa myös muita samassa verkossa olevia laitteita ja toimintoja, joten tuen päättymiseen pitää reagoida ennakkoon. Tuen päättyminen on normaali osa Microsoftin tuotteiden elinkaarta ja se osaltaan auttaa pitämään tietojärjestelmiä ajan tasalla.

Ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Painiskelet sitten näiden ongelmien kanssa yksin tai olet asiakkaamme, asiantuntijamme voivat auttaa sinua. Jos et tiedä mitä vaihtoehtoja sinulla on servereiden suhteen tai miten päivittää käyttöjärjestelmäsi helposti ja turvallisesti uudempaan tuettuun järjestelmään, voit olla meihin suoraan yhteydessä. Asiantuntijamme kanssa voitte käydä läpi yrityksenne serveri- ja käyttöjärjestelmävaihtoehdot, joita voimme tarjota sinun yrityksesi tarpeisiin.

Jos olet jo asiakkaamme, asiantuntijamme ovat sinuun viimeistään toukokuun aikana yhteydessä elleivät ole jo olleet. Näin varmistamme asiakkaillemme tietoturvalliset käyttöjärjestelmät ja serverit myös jatkossa.

Jos sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä!

Microsoft on julkaissut useita tiedonantoja niin Windows 7:n kuin Windows Server 2008 ja SQL Server -tukien päättymisestä. Voit tutustua niihin Microsoftin sivuilla:

Siirry sivun alkuun