Jani Ekman MPY-konsernin digitalisaatiojohtajaksi
Jani Ekman, DI, aloittaa MPY-konsernin digitalisaatiojohtajana marraskuussa. Ekman siirtyy tehtävään Nesteeltä, jossa hän on vastannut strategian käyttöönotosta sekä PMO:sta. Tätä ennen hän on toiminut Capgeminin johtotehtävissä sekä liikkeenjohdon konsulttina.
Uudessa roolissaan Ekman tulee auttamaan MPY:n asiakkaita luomaan ja toteuttamaan digitalisaatiota osaksi heidän liiketoimintaansa sekä vastaa MPY:n omasta tietohallinnosta ja digitalisaatiosta.
”Janilla on vahvoja näyttöjä useamman vuoden ajalta ICT-alan palveluiden johtamisesta ja liiketoimintalähtöisen digitalisaation edistämisestä, uusien ICT-palveluiden kehittämisestä ja konseptoinnista. Hänen osaamisensa tulee merkittäväsi auttamaan MPY:n strategian toteuttamisessa,” sanoo MPY Osuuskunnan toimitusjohtaja Juho Häkämies.
”MPY on yksi johtavista telecom- ja IT-palveluyhtiöstä omilla markkinasegmenteillään ja yhtiö on uuden strategiansa sekä toimialan muutosten kanssa merkittävien mahdollisuuksien edessä. Digitalisaatio megatrendinä kiihtyy ja avaa uusia mahdollisuuksia. Tulemme olemaan asiakkaidemme kumppanina heidän asiakas- ja työntekijäkokemuksen parantamisessa, prosessien tehostamisessa sekä liiketoimintamallien kehityksessä digitalisaatiota hyödyntäen," kertoo Jani Ekman.
MPY Osuuskunnan toimitusjohtaja Juha Häkämies, juha.hakamies@mpy.fi, puh. 044 019 0500