Siirry suoraan sisältöön

MPY mukana Team Rynkebyn matkassa

MPY mukana Team Rynkebyn matkassa

Tour de Francen innoittaman, 11 pyöräilyharrastajan ensimmäisestä Pariisiin pyöräilystä on kasvanut eurooppalainen menestystarina. Tänä päivänä Team Rynkeby on eurooppalainen suurin ja näkyvin hyväntekeväisyys-joukkue, joka pyöräilee vuosittain Pariisiin ja kerää kampanjallaan varoja vakavasti sairaille lapsille.

Suomessa kerätyt varat menevät Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle, jotka tekevät tärkeää työtä lasten syöpätutkimuksen edistämiseksi ja syöpäsairaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseksi. Iso osa kerätyistä varoista saadaan lahjoituksina yrityksiltä, jotka ovat lähteneet mukaan hankkeen sponsoreiksi.

Samankaltainen arvomaailma yhdistää

Team Rynkebyn tarkoituksena on tehdä hyvää itselle ja toisille. Kultasponsorina MPY on mukana tuottamassa hyvää mieltä ja tukemassa tärkeää asiaa. ”Oli hyvinkin luontevaa lähteä mukaan yhteistyöhön, sillä Team Rynkeby jakaa kanssamme hyvinkin samankaltaisen arvomaailman, jossa välittäminen, vastuun kantaminen, toisten kunnioittaminen ja itsensä kehittäminen ohjaavat tekemistämme arjessa”, summaa MPY-konsernin toimitusjohtaja Juha Häkämies.

Matkaan startataan heinäkuun 8. päivä Helsingistä. Kahdeksan ajopäivän aikana matkaa Pariisiin kertyy 1 250 km ja matkan varrelta löytyy maanteitä, maalaismaisemaa, kaupunkeja, metsiä, linnoja, kirkkoja ja lukuisia huoltopisteitä. Pariisiin saavutaan 16. heinäkuuta. MPY:n Timo Nykänen pyöräilee Team Rynkebyn Oulun joukkueessa.

Timo vieraili kesäkuussa Vantaan konttorillamme, jossa Jari Mylly ja Juha Häkämies ottivat vastaan kunniakirjan. Samalla kuulimme Timon mietteitä Team Rynkebystä ja tulevasta Pariisin matkasta. ”Innokkain mielin odotan starttia ja edessä on varmasti ikimuistoinen kokemus. Elokuun valintani jälkeen olemme harjoitelleet tiiviisti yhdessä ja hienoa, että parin vuoden tauon jälkeen pääsemme viimein ajamaan Pariisiin asti.", Timo iloitsee.
"Jos pyöräily kiinnostaa ja on halua olla mukana hyväntekeväisyystyössä, kannustan ehdottomasti hakemaan mukaan toimintaan!",
jatkaa Timo.

Tänä vuonna Team Rynkebyhyn osallistuu 2 200 pyöräilijää ja 500 huoltotiimiläistä, jotka ovat jakautuneet 65 paikalliseen joukkueeseen yhdeksässä eri maassa. Kaikkiaan 20 toimintavuotensa aikana Team Rynkeby on kerännyt yhteensä 75 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.

 

Siirry sivun alkuun