Siirry suoraan sisältöön

MPY:n myyntiin uusin silmin – haastattelussa opintovapaalta palannut Tomi ja vasta aloittanut Iiro

MPY:n myyntiin uusin silmin – haastattelussa opintovapaalta palannut Tomi ja vasta aloittanut Iiro

”Yhdessä tekemisen meininkiä”, vastaavat Customer Executive Tomi Tähtinen ja Sales Executive Iiro Ronkainen kuin yhdestä suusta, kun heiltä kysyy heidän toiveistaan MPY-urilleen. Molemmat ovatkin nyt uuden edessä: Tomi palasi juuri puolitoista vuotta kestäneeltä opintovapaalta Vantaan konttorille ja Iiro aloitti meillä toukokuun alussa Mikkelissä. Ennen kuin puhumme lisää heidän uratoiveistaan ja siitä, miltä MPY näyttää uusin silmin, tutustutaan Tomiin ja Iiroon tarkemmin!

Tomi, 42, aloitti IT-alalla vuonna 2001 ja meilläkin jo vuonna 2010 MPY:n ostettua IT-palveluyritys Calectan. Aluksi hän työskenteli teknisessä roolissa, mutta muutaman vuoden jälkeen työnkuva alkoi kehittyä myynnillisemmäksi.

”Aiemmassa työpaikassa IT managerin, eli ostajan, rooli antoi hyvää näkökulmaa siihen, millaista toiminta toisella puolella pöytää pitäisi olla. Ei pidä tyrkyttää, vaan tarjota juuri kyseiselle asiakkaalle sopivat ratkaisut. Työni on ostamisen mahdollistamista ja pitkäaikaisen liiketoiminnan rakentamista”, Tomi tarkentaa.

Jatko-opintoihin suhtauduttiin kannustavasti

Meillä työskentelyssä Tomia on motivoinut hänen näköisensä urapolun luominen sekä hänen oppimishalunsa tukeminen. Vuonna 2018 Tomi aloitti liiketalouden ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisen Laureassa. Kun opinnäytetyön tekemisen aika koitti lokakuussa 2020, hän päätti jäädä opintovapaalle.

”Etenkin töiden ohella korkeakoulututkinnon opiskelu on todella rankkaa. Onneksi päätökseeni tehdä isompi kokonaisuus, eli opinnäytetyö, rauhassa suhtauduttiin hyvin. Olen elinikäinen opiskelija, joten esihenkilönikin oli kyllä huomannut kiinnostukseni kehittää itseäni”, Tomi kertoo.

Opinnot käsittelivät tulevaisuuden johtamista ja asiakaslähtöistä palveluliiketoimintaa, joissa HR ja esihenkilötyö korostuivat vahvasti. Opinnäytetyökseen hän teki meille kattavan toimintasuunnitelman, jonka avulla voimme parantaa toimintaamme. Tomi tuokin opinnoistaan mukanaan aimo annoksen osaamista muun muassa asiakkuuksien johtamisesta ja yrityksen toimintalogiikan ymmärtämisestä.

”Opinnoissani oli erityisen palkitsevaa päästä tekemään kehitystyötä yhdessä MPY:läisten kanssa, sillä toteutin ison osan opinnäytetyöstäni haastatteluiden ja työpajojen avulla. Meidän ihmisissämme ja heidän ideoissaan on valtavasti potentiaalia”, hän hehkuttaa.

Suuren maailman perspektiiviä taloon

Myös Iiro, 25, tuo myyntiimme tuoretta osaamista ja monenlaista uutta näkökulmaa – jopa kansainvälistä sellaista. Hän on vuonna 2020 XAMK:sta valmistunut tradenomi, ja opintoihin kuului myös puolen vuoden mittainen vaihtojakso Winnipegissä.

”Se opetti avoimuutta ja uskallusta. Sieltä toin mukanani suuren maailman perspektiiviä pieneen Suomeen, ja toisaalta huomasin, miten hyvin asiat meillä täällä ovat”, Iiro muistelee.

Suoraan koulunpenkiltä Iiro ei meille kuitenkaan hyppää, vaan ennen MPY:lle tuloa hän työskenteli pari vuotta eräässä IT-alan firmassa. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo ehtinyt tehdä urallaan paljon.

”Muutama vuosi sitten aloitin työskentelyn Mikkelissä käytännössä täysin nollasta. Olen ehtinyt esimerkiksi rakentaa myyntiprosesseja alusta asti ja kerryttänyt kattavaa tietopankkia esimerkiksi kaupungin ihmisistä sekä sen eri projekteista ja niiden vaiheista. Olen siis tottunut siihen, että minuun kohdistuu paljon odotuksia ja niinhän se myyntityössä usein onkin”, Iiro selventää.

Tomi Tähtinen ja Iiro RonkainenTomi Tähtinen (vas.) ja Iiro Ronkainen (oik.) ovat kovia tekemään töitä, mutta heitä yhdistää myös aktiivinen vapaa-aika.

”Vahva yhteen hiileen puhaltamisen meininki välittyi heti”

Miten Iiro sitten päätyi MPY:lle? Paikallisesti vahva brändi ja aiemman työelämän kautta tutut ihmiset kirjaimellisesti houkuttelivat häntä meille.

”MPY oli toki tuttu minulle, mutta kun kuulin tulevilta työkavereilta tarkemmin siitä, miten laajoja mahdollisuuksia talo tarjoaa, innostuin tosissani. Oma kiinnostukseni IT:tä sekä muita myynnin ulkopuolisia asioita kohtaan vaikutti myös päätökseeni”, hän kertoo.

Ensimmäisten päivien aikana hyvä fiilis MPY:stä onkin Iiron mukaan vahvistunut entisestään.

”Heti on välittynyt vahva yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Keskusteluyhteyksiin ja perehdytykseen on panostettu henkilökohtaisella otteella, joten oloni on todella vastaanotettu”, hän iloitsee.

Enemmän kuin kumppanuutta myös MPY:läisten kesken

Myös Tomi toivoo yhteistä tekemistä tiimirajojen yli. Hänen nähdäkseen tämä toimintatapa on jo kehittynyt muutaman vuoden aikana, mutta erityisesti opintojen kautta yhteistyön merkitys selkeni entisestään.

”Aiemmin itsellänikin on ollut aika lokeroitunut mielikuva myyjistä, mutta kun olen keskustellut kollegoiden kanssa, yhdessä tekemisen toive on korostunut. Kun hyvät koutsit kaivavat porukasta vahvuudet ja mahdollistavat niiden toteuttamisen sekä antavat asiantuntijoille päätäntävaltaa, syntyy hyvä työntekijäkokemus, jonka kautta taas syntyy hyvä asiakaskokemus”, Tomi visioi.

Tätä Iirokin haluaa nähdä MPY-uransa aikana. Kilpailuhenkisellä monilahjakkuudella onkin lisäksi useita konkreettisia toiveita tulevaisuudelle.

”Haluan tehdä osani MPY:n markkina-aseman vahvistamisen eteen sekä lisätä näkyvyyttämme asiakkaiden suuntaan. Omalta osaltani toivon pitkää työuraa ja myös urapolun kehittämismahdollisuuksia. Minulla on paljon annettavaa esimerkiksi markkinoinninkin käyttöön”, Iiro linjaa.

Aktiivinen vapaa-aika ja psykologia yhdistävät

Sekä Tomi että Iiro ovat siis kovia tekemään töitä, mutta he ovat aktiivisia myös vapaa-ajallaan. Monipuolinen urheilu kuuluu molempien elämään.

”Erityisen lähellä sydäntäni on jo pienestä pitäen ollut moottoriurheilu. Endurossa ja motocrossissa olen kisaillut ulkomaillakin, esimerkiksi Espanjassa asti. Kuntosalilla ja maastopyöräilemässä tulee käytyä lajitreeniä tukien, ja vaikka harrastuksissa on tavoitteita, yritän muistaa, etten niitä kävisi vain suorittamassa. Vastapainona urheilulle tykkään metsissä ja veden äärellä olosta.”, Tomi kertoo.

”Ensimmäinen moponi, 60-luvun Solifer, on vieläkin tallessa, enkä siitä luovu, vaikka sitä monesti yritetäänkin ostaa minulta pois”, hän jatkaa nauraen.

”Sekä minä että vaimoni olemme aktiivisia urheilijoita. Pelasin pitkään futista, mutta nyt salibandy on noussut tärkeään rooliin. Lisäksi kesäisin golfaan ja talvisin laskettelen”, Iiro listaa.

Lisäksi molemmat kertovat, että psykologian opiskelu kiinnostaa, sillä he kokevat ihmismielen toiminnan tuntemisen tärkeäksi niin työssään kuin elämässä ylipäätäänkin. Tomilla ja Iirolla onkin sama viesti heille, jotka haluavat tutustua heihin tarkemmin.

”Toivottavasti pääsemme pian tapaamaan livenä, ja tulkaa rohkeasti juttelemaan”, Tomi ja Iiro kannustavat.

Tiesitkö, että etsimme tälläkin hetkellä monenlaisia osaajia Tomin ja Iiron työkavereiksi? Katso täältä avoimet työpaikkamme ja tule meille tekemään merkityksellistä työtä!

 

Siirry sivun alkuun