Siirry suoraan sisältöön
Kaapeli-TV pähkinänkuoressa

Kaapeli-TV pähkinänkuoressa

MPY
MPY
24.03.2022

Kaapeli-TV tuo sekä televisio- että radiosisältöjä kiinteitä kaapeleita pitkin asiakkaalle. Kaksisuuntaista kaapeliverkkoa voidaan käyttää myös kiinteiden laajakaistayhteyksien tarjoamiseen.

Tässä artikkelissa kerromme tuhdin tietopaketin kaapelitelevisiosta. Luettuasi tämän, olet paremmin kartalla mm. näistä aiheista:

Mitä eroa on kaapeli-TV:llä ja antenni-TV:llä


TV-lähetyksiä katsotaan yleisimmin joko kaapelin tai antennin kautta.

Antenni- ja kaapelitelevisioita yhdistää se, että molemmissa on nykyisin tarjolla runsaasti ilmaiskanavia, mutta myös maksullisia lisäkanavia. Ero syntyy siis lähetystekniikoissa.

Antenni-TV-lähetysten vastaanottoon tarvitaan DVB-T2 kykyinen vastaanotin, joko televisiossa itsessään tai vaihtoehtoisesti digiboksissa. Lisäksi tarvitaan tietysti kiinteistön katolle sijoitettava UHF-antenni.

Antenniverkon TV-kanavat on sijoitettu ns. kanavanippuihin, joita lähetetään laajapeittoisilta pääasemilta sekä pienen alueen kattavilta täytelähetinasemilta. Eri lähetysasemilta lähetettävien kanavanippujen määrät vaihtelevat, joten kaikki kanavaniput ja kanavat eivät ole kaikkialla Suomessa samat.

Maksulliset kanavat antenni-tv-verkossa lähetetään pääasiassa uudella HD-lähetystekniikalla ja niiden katselu edellyttää TV-korttia. TV-kortti ja Antenna Ready HD -vastaanotin täytyy linkittää keskenään.

Kaapeliverkossa television katselu vaatii puolestaan DVB-C yhteensopivan television tai digiboksin. Jos televisio tai digiboksi on hankittu vuoden 2010 jälkeen, tukee se suurella todennäköisyydellä teräväpiirto- eli HD-lähetyksiä. Oman laitteen Cable HD Ready valmiuden voi tarvittaessa tarkistaa sivustolta Testatut laitteet.

Maksullisten kanavien katseluun tarvitaan antenniverkon tapaan TV-kortti sekä Cable Ready HD -kortinlukija tai digiboksi. TV-kortti tulee linkittää laitteeseen ilmoittamalla operaattorille 11 numeroinen linkitystunnus. Linkitys on keino suojata sisältö laittomalta jakelulta.

Kaapeli-TV:n eduksi voidaan katsoa sen toimintavarmuus. Sää tai ympäristön laitteet eivät aiheuta häiriöitä. Kaapeli-TV:n kanavavalikoima on laaja, tarjolla on jopa ”satoja” kanavia ja lähes kaikki sisältö on jo tarjolla HD-tasoisina lähetyksinä. Kaapeliverkkoon tekee tulemistaan myös Ultra HD eli 4K -lähetykset, joita ei ole mahdollista antenniverkossa lähettää. Kaapeli-TV:n käyttö on helppoa, asiakkaan ei tarvitse huolehtia vaikkapa antennin asennosta ja toimivuudesta talon katolla. Apua saa tarvittaessa aina myös operaattorilta.


Miten kaapeli-TV toimii? 

Miten TV-signaali saapuu telkkariin? Kuinka salkkareita ja pikkukakkosta pystyy katsomaan ja seuraamaan kotisohvalta? Tässä yksinkertaistettu ja selkokielinen kertomus kaapeli-TV-signaalin matkasta maailmalta TV-ruudulle.

Eri tuottajat ja tekijät tekevät erilaisia elokuvia ja sarjoja, uutisia ja dokumentteja ja myyvät sitten oikeuksia näyttää tekeleitään eripuolille maailmaa. Eri kanavayhtiöt ostavat sitten tätä sisältöä ja näyttävät ohjelmia kanavillaan. Suomessa kaupallisia televisiotoimijoita ovat mm. MTV Oy, Nelonen Media ja Discovery Networks Finland.

Lähes jokaisessa suomalaisessa kaupungissa on kaapeli-TV-verkko. Esimerkiksi Mikkelissä ja sen lähikunnissa kaapelitelevisiopalveluja tarjoaa MPY, joka vastaa signaalin vastaanotosta signaalin toimittajalta, ja sen edelleen jakelusta omassa kaapeli-TV-verkossaan (vrt. antenniverkko, jossa signaalin ilmateitse tapahtuvasta jakelusta vastaa Digita). MPY:n signaalin toimittajana toimii ahvenanmaalainen Ålcom. Ålcom on erikoistunut kaapeli-TV-palvelun tuottamiseen ja vastaa KTV-signaalin jakelusta myös monelle muulle kaapelitelevisio-operaattoreille ympäri Suomea.

MPY:n kaapelitelevisioverkko muodostuu päävahvistimesta, MPY:n fyysisestä kaapeliverkosta ja kiinteistöjen omistamista taloverkoista. Jokainen verkon osa on tärkeässä roolissa; verkko on juuri niin hyvä kuin sen heikoin lenkki on. MPY vastaa omalta osaltaan siitä, että verkossamme signaali siirretään taloverkkoon tai kiinteistöön parhaalla mahdollisella laadulla joko kuituverkossa, tai perinteisessä koaksiaaliverkossa (kupari). Taloyhtiöt ja kiinteistöjen omistajat vastaavat itse oman antenniverkkonsa kunnosta ja ylläpidosta.

Signaalin saapuessa asiakkaan vastaanottimelle (televisio tai digiboksi), vastaanotin koostaa TV-kuvan signaalin eri osatekijöistä. Vastaanottimen pitää osata poimia haluttu kanava oikeasta kanavanipusta, erotella signaalista mm. kuva-, ääni-, tekstitys-, salaus- ja ohjelmaopastiedot, ja koostaa ne lopuksi kokonaisuudeksi, jonka perusteella vastaanotin muodostaa TV-kuvan. Prosessi on monimutkainen, ja vaatii ensiluokkaisen signaalin sekä tämän päivän vaatimukset täyttävän vastaanottimen. Tämä korostuu tulevaisuudessa entisestään, kun tuotantoyhtiöt siirtyvät kokonaan HD ja 4K -tarkkuuksiin sisällöissään.

TV-signaalin vastaanotto vaatii ennen kaikkea, että kiinteistön antenniverkko on ajanmukaisessa kunnossa. Tämä pitää sisällään myös huoneiston antennirasian ja liitos- eli antennijohdon kunnon. Moni ongelma kuvanlaadussa johtuu huonolaatuisesta tai viallisesta liitosjohdosta. Tämän asian merkitystä ei voi liiaksi korostaa! TV-kuvan ongelmissa ensimmäinen tarkistettava asia onkin juuri liitosjohdon kunto. Liitosjohdosta puhuttaessa ei kannata käyttää ”tein itse ja säästin” -periaatetta, sillä nykyaikainen, ns. kolmoissuojattu liitosjohto maksaa esim. MPY:n myymälässä alle kymmenen euroa.

MPY_blank_somefeaturet_yleiset_1200x63017


Kaapeli-TV-kanavat ja -taajuudet

Kaapeli-TV:n peruspalvelu sisältää kotimaisia ja ulkomaisia perusjakelussa olevia televisiokanavia ja analogisia radiokanavia. Kanavat näytetään ns. kanavanipuissa, joita on MPY:n verkossa 37 kpl. MPY:n kanavaniput jo taajuudet tarkistat kätevästi täältä. MPY:n lisäpalveluna on mahdollista hankkia maksullisia kanavia ja maksullisten kanavien katseluun tarvittava ohjelmakortti (TV-kortti).

Kaapeli-TV:ssä lähetetään myös ula-radiolähetyksiä paikkakuntakohtaisilla taajuuksilla, joista lisää tietoa on nettisivuillamme

Kaapeli-TV-verkon kautta on saatavilla myös MPY:n kiinteä laajakaistayhteys jopa 300 Mbit/s nopeuksilla. 

Tutustu kanavapaketteihimme

Kaapeli-TV-asiakkaana pääset nauttimaan monipuolisista ja suosituista viihdesisällöistä omalta kotisohvaltasi. MPY:n kaapeli-TV tarjoaa yli 150 huippukanavaa, joista laaja määrä laadukkaana teräväpiirtona eli HDTV-kanavina.

Kanavapaketeilla täydennät helposti peruskanavien tarjontaa kaapeli-tv-taloudessa. Kanavapakettien tilaamiseen tarvitset MPY:n TV-kortin sekä korttipaikallisen digivastaanottimen tai kortinlukijan.

Kanavapaketeista löytyy niin viihteen suurkuluttajan omia kanavapaketteja kuin myös penkkiurheilijoiden suosikkeja. Kansainvälisen tuulahduksen tuovat monipuolista ulkoimaista sisältöä tuovat kanavapaketit. Meiltä löytyy sisältöä ja iloa arkeen jokaiselle katsojalle, on sitten kyseessä leffat, uutuussarjat, dokumentit, lastenohjelmat, uutiset tai urheilu.

Tutustu laajaan valikoimaamme ja löydä juuri sinulle ja perheellesi sopivin sisältö.

Kaapeli-TV-hinnat

Kaapeli-TV on järkevä investointi, joka nostaa kiinteistön arvoa. Kaapeli-TV:n kuukausimaksu kattaa perusjakelussa olevat kanavat, teknisen ylläpidon ja asiantuntevan asiakaspalvelun. Kuukausimaksu riippuu kiinteistöstä ja sopimuksesta. Tutustu kaapeli-TV-hinnastoihimme omakotitaloille ja taloyhtiöille nettisivuillamme.

Kaapeli-TV:n peruskanavat näkyvät maksutta kaikille MPY:n kaapeliverkon asiakkaille. Lisäksi tarvitset television ja kaapeliverkossa toimivan digivastaanottimen (eli DVB-C-digisovittimen). Peruskanavat ovat maksuttomia eikä niiden katseluun tarvitse maksullista TV-korttia. Perusjakelussa on useita kanavia, myös teräväpiirtona. Ajantasaisen listauksen peruskanavista näet nettisivuiltamme.

Perustarjontaa täydennät monipuolisesti omien toiveidesi mukaisesti maksullisilla kanavapaketeilla.
Maksullisten kanavapakettien ja kanavien tilaamiseen tarvitset lisäksi maksullisen TV-kortin ja korttipaikallisen digivastaanottimen tai kortinlukijan. Hankkimalla TV-kortin saat heti lisää laadukasta katsottavaa televisioosi ilman maksullisia kanavapaketteja.

Mikäli kiinteistösi tai taloyhtiösi eivät vielä kuulu kaapeli-TV-verkkoon, pyydä meiltä tarjous. Kaapeli-TV:n saatavuus omakotitaloon tarkistetaan asiakaspalvelussamme. Liittymisen mahdollisuus sekä kiinteistökohtaiset maksut tarkistetaan osoitekohtaisesti. Taloyhtiökohtaiset ratkaisut tilataan aina taloyhtiökokouksen päätösten mukaisesti. Yksittäinen asukas ei siis voi tilata kaapeli-TV-liittymää, vaan tilauksen tekee aina taloyhtiö. Asukas voi kuitenkin tehdä aloitteen ja keskustella asiasta taloyhtiön isännöitsijän, hallituksen edustajien ja naapureiden kanssa, jotta investointi otettaisiin käsiteltäväksi taloyhtiön yhtiökokoukseen.

Kaapeli-TV:n asennus

Jotta voit ottaa käyttöön MPY:n kaapeli-TV:n, kiinteistösi tai taloyhtiösi pitää olla MPY:n kaapeliverkossa.

Kaapeli-TV:n perusliittymän avausmaksu omakotitaloon sisältää kytkennän taloverkkoon. Tontin osuuden kaapelin asennuksesta ja asennuskustannuksista vastaa asiakas itse. Liittymä on aina kiinteistökohtainen. Kaapeli-TV-liittymä edellyttää, että kiinteistössä on saatavilla MPY:n talokaapeli tai kotikuitu. Kiinteistön antennisisäverkon rakentaminen, kunnostus tai muutostyöt eivät sisälly liittymän kytkentämaksuun.

Kaapeli-TV:n perusliittymän avausmaksu taloyhtiöön sisältää palvelun kytkennän taloverkkoon. Tontin osuuden kaapelin asennuksesta ja asennuskustannuksista vastaa asiakas itse. Liittymän on aina kiinteistökohtainen. Kaapeli-TV-liittymä edellyttää, että kiinteistössä on MPY:n talokaapeli tai kiinteistökuitu. Kiinteistön antennisisäverkon rakentaminen, kunnostus tai muutostyöt eivät sisälly liittymän kytkentämaksuun.

Digitalkkari auttaa kaapeli-TV:n asennuksessa

Kaapeli-TV:llä iloa arkeen

Millainen TV tai digiboxi tarvitaan?

Digitaalisten lähetysten katsomiseen kaapelitelevisioverkossa tarvitaan kaapeliverkkoon yhteensopiva digisovitin eli digiboksi tai televisio, johon on valmiiksi sisäänrakennettu digisovitin.

Digisovittimen tulee olla tarkoitettu kaapeliverkkoon (Cable ready/DVB-C). Kannattaa myös varmistaa, että laitteessa (digiboksi tai televisio) on Conax-salauksenpurkujärjestelmä ja korttipaikka ohjelmakortille.

TV-kaapeli tulee kytkeä TV:tä varten huoneiston seinärasian TV-puolelle.

Kun TV (tai digiboksi) viritetään ensimmäistä kertaa, on suositeltavaa tehdä laitteelle tehdasasetusten palautus. Joissain laitteissa tämä on nimellä viritystietojen poisto, joissain asetusten poisto tai nollaus. Ohjeet tähän löytyvät TV:n (tai digiboksin) ohjekirjasta. Jos käytössä on tallentava digiboksi, toimenpide ei normaalitilanteessa poista laitteesta jo tallennettuja ohjelmia, ellei sitä erikseen mainita. Jos TV-laitteellesi on tehty erillinen kalibrointi, tehdasasetusten palautus poistaa tämän.

Suosittelemme käyttämään alle viisi metriä pitkää TV-kaapelia ja pitämään kaapelin ”vapaana”, ei tiukalla kiepillä, eikä nippusiteillä tai teipillä sidottuna. Emme suosittele myöskään minkäänlaisia jatkoksia, vaan yhtä yhtenäistä kaapelia seinärasiasta TV:lle tai digiboksille. TV-kaapeli on kokonaisuuden herkin osa. On tärkeää, että kaapeli on ehjä.

Mistä tiedän, onko televisioni tai digiboksini Antenna Ready HD vai Cable Ready HD?

Kuten aiemmin tässä artikkelissa kerroimme, nettisivuilta www.testatutlaitteet.fi löydät luettelon kaikista Suomessa testatuista, teräväpiirtolähetysten katseluun soveltuvista televisiopäätelaitteista niin antenni- kuin kaapeliverkkoon.

Antenna- ja Cable Ready HD -hyväksytty laite toimii kaikissa Suomen kaapelitelevisioverkoissa. Myös jälleenmyyjämme ja asiakaspalvelumme voi tarvittaessa auttaa selvittämään laitteiden teknisten tietojen ja tyyppimerkintöjen perustella ovatko ne yhteensopivat.

Harkitsetko uuden television hankkimista? Kannattaa tutustua keväällä 2021 kirjoitettuun artikkeliin ”Aiheuttaako television valinta päänvaivaa?”, josta saa lisätietoja valintaa tukemaan.

Mikä on MPY TV?

MPY TV on netin yli toimiva ns. IPTV-palvelu. IPTV-palvelussa televisiokuva striimataan nopealla internetyhteydellä siihen tarkoitettuun IPTV-boksiin tai älytelevisioon. Palvelun käyttöä varten on oltava nettiyhteys, eli MPY TV ei käytä perinteistä kaapeli-TV-yhteyttä.

MPY TV:llä voit katsoa ohjelmia tv-ruudulta viihdeboksin tai älytelevision avulla, tietokoneella, matkapuhelimella tai tabletilla. Saatavilla oleva kanavavalikoima vaihtelee riippuen käytetystä laitteesta.

MPY TV:n peruskanavapaketin voit valita kolmesta eri vaihtoehdosta: S, M tai L. MPY TV:n kaupasta voit tilata lisää yksittäisiä kanavia tai kanavapaketteja. Palvelussa on mukana myös SF Anytimen videovuokraamo. Palveluun sisältyy myös tallennuspalvelu SPIN+, jonka avulla voit tallentaa rajattoman määrän katseltavaa MPY TV –arkistoosi puoleksi vuodeksi. MPY TV:n huippuominaisuus on ReTV. Sen avulla voit katsoa tiettyjen kanavien ohjelmia viikon ajalta taaksepäin.

Lue lisää MPY TV –palvelusta.


MPY Viihde tuo iloa arkeen

MPY Viihde –palvelu sisältää nopean laajakaistaliittymän sekä MPY TV –palvelun. Palvelu mahdollistaa varmasti toimivan ja nopean nettiyhteyden etätyöhön ja –opiskeluun sekä vapaa-ajan surffailuun. MPY Viihteen laajakaistaliittymien nopeusvaihtoehdot ovat: 100M, 300M ja 500M. 

Laajakaistaliittymä toimitetaan saatavuuden ja käytössä olevan tekniikan mukaan kaikkialle MPY:n verkon alueella Etelä- ja Pohjois-Savoon.

MPY Viihde sisältää palveluun kuuluvalla digiboksilla toimivan MPY TV:n, jonka kautta näkyy digitaaliset peruskanavat sekä pystyy tekemään verkkotallennuksia osalle kanavista. MPY TV toimii digiboksin ohella myös älypuhelin ja tablet –laitteilla (iOS, Android) sekä tietokoneella ja älytelevisiossa.

featured-image-tv2-1200x630

Tarvitseko apua?

Mikäli TV:n virittämisen tai kanavahaun kanssa tulee kysyttävää, olethan yhteydessä MPY:n tekniseen tukeen. Mahdollisessa häiriötilanteessa kannattaa ottaa myös yhteyttä MPY:n tekniseen tukeen, jonka saat 24/7 kiinni numerosta 030 670 3019 ( 0,084 €/min) tai sähköpostilla tekninentuki@mpy.fi. Vikailmoituksen voi tehdä kätevästi myös nettisivujemme kautta. Kerro tilanteestasi asiantuntijoillemme, niin tutkitaan yhdessä, miten tilanne saadaan parhaiten normalisoitua ja palautettua ennalleen.

Halutessasi voit pyytää meiltä myös asennus- ja opastuspalveluita. Tarkista Digitalkkaripalveluidemme saatavuus kotipaikkakunnallesi nettisivujemme kautta.  

Me autamme, jotta sinä voit nauttia kaapelitelevisiosi tarjonnasta!



Kirjoittajat Pekka Lampila ja Petri Pölhö 

Pekka työskentelee MPY:n verkkotuotantotiimissä tiiminvetäjänä teknisessä tuessa. Työssään hän kehittää teknisen tuen toimintaa monipuolisemmaksi, kestävämmäksi ja asiakasläheiseksi. Pekan äänen kuulee myös kaikissa MPY:n puhelinsarjoissa. 

Petri työskentelee MPY:n tuote- ja järjestelmäkehitystiimissä palvelukehittäjänä. Työssään hän kehittää ja tuotteistaa kuluttaja-asiakkaiden ja taloyhtiöasiakkaiden palveluita asiakaslähtöisesti ja ratkaisukeskeisesti. 

Monipuolinen kaapeli-TV

MPY Kaapeli-TV on monipuolinen palvelu, joka koostuu kahdesta osasta: peruskanavista ja kattavasta kanavapakettitarjonnasta.

Siirry sivun alkuun