Siirry suoraan sisältöön
Asiakastarina — Wartalo Kodit Oy

Asiakastarina — Wartalo Kodit Oy

MPY
MPY
26.01.2022

Vuokrasopimukseen kuuluva nopea valokuitunetti on varkautelaisen vuokrataloyhtiö Wartalo Kodit Oy:n kilpailuvaltti. MPY on toimittanut valokuituyhteyden kaikkiin yhtiön asuntoihin, joita on yli 1200. Kumppanuussuhde syvenee yhteisymmärryksessä jatkossakin.


Varkauden kaupungin omistama vuokrataloyhtiö Wartalo Kodit teki noin seitsemän vuotta sitten kauaskantoisen ratkaisun. Yhtiö päätti liittää kaikki asuntonsa valokuituverkkoon ja tarjota nopean nettiyhteyden vuokrasopimukseen kuuluvana etuna. Nykyinen toimitusjohtaja Jukka Koskinen on kiitollinen edeltäjänsä kaukonäköisyydestä.

Jukka Koskinen
”Onneksi valokuidun hyödyt nähtiin meillä jo tuolloin, sillä muuten meillä olisi kova paine tehdä tuo sama ratkaisu tänään”, Koskinen selventää.

Tuosta päätöksestä käynnistyi mittava ja monivuotinen projekti: Yhtiöllä oli yhteensä noin 1200 kuidutettavaa asuntoa, joihin kuuluu myös tehostetun asumisen yksiköitä sekä senioriasuntoja. Wartalo Kodit valitsi projektin toteuttajaksi MPY:n, joka oli tehnyt strategisen päätöksen päästä alueen valokuituyhteyksien ykköstarjoajaksi.

”Meillä MPY nähtiin paikallisena, palvelualttiina ja osaavana toimijana. Lisäksi MPY kehitti omaa kuituverkkoaan kovaa vauhtia, joten myös ajoitus oli oikea”, Koskinen kertoo

Nopea valokuituverkko erottaa kilpailijoista ja parantaa asiakastyytyväisyyttä

Kuidutusprojekti käynnistyi vuonna 2014, jolloin MPY alkoi liittää Wartalo Kotien asuntoja kuituverkkoonsa asuinalueittain. Projekti saatiin onnistuneesti ja ajallaan maaliin vuonna 2018. Siitä lähtien yhtiöllä on ollut kilpailijoihinsa nähden merkittävä etu.

”Juttelen paljon valtakunnallisten vuokrayhtiöiden toimitusjohtajien kanssa. Kymmenet heistä pohtivat tällä hetkellä ratkaisuja asukkaiden kasvavaan datankäyttöön ja siihen, miten he voisivat palvella asiakkaitaan paremmin. Meille valokuitu on ehdoton kilpailuetu, kun asukkaiden ei tarvitse käyttää mobiiliverkkoa kotona tai tehdä erillisiä nettisopimuksia”, Koskinen valaisee.

Häiriöttömän ja nopean netin voidaankin nykyään nähdä kuuluvan taloyhtiön peruspalveluihin siinä missä sähkö ja vesikin. Koskinen kertoo, että vaikka valokuitu vetää asiakkaita puoleensa, monille sen hyödyt konkretisoituvat kuitenkin vasta muuton jälkeen.

”Nettiyhteydessä olevien laitteiden määrä lisääntyy talouksissa jatkuvasti. Saammekin asiakkailtamme positiivista palautetta netin nopeudesta siinä vaiheessa, kun he ovat ehtineet hetken asua uudessa kodissaan. Toisaalta saamme erittäin vähän palautetta siitä, että netti ei toimisi”.

”Toimintavarmat yhteydet ovat lisäksi tuoneet toiminnanohjausjärjestelmämme asukaskohtaiset sivut paremmin saavutettavaksi”, Koskinen lisää.

Kumppanuus jatkuu ja kehittyy tulevaisuudessa

Kuten Wartalo Kotien asukkaatkin, myös Jukka Koskinen on ollut erittäin tyytyväinen MPY:hyn. Palvelu- ja toimintavarmuuden lisäksi hän kiittelee erityisesti MPY:n asiakaslähtöisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

”Olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä toisiimme myös pandemian aikana. Pidän MPY:n tavasta kehittää toimintaansa edelleen tulevaisuuteen katsoen. Lisäksi yhteyshenkilömme ovat olleet avuliaita ja he ovat ottaneet reilusti vastaan rakentavaa palautetta sekä kuunnelleet kehitysehdotuksiamme”, Koskinen kuvailee.

Wartalo Kodit ja MPY jatkavat yhteistyötään monivuotisella kumppanuudella. Yhteistyön viimeisin vaihe oli nostaa asuntojen valokuituyhteyden perusnopeutta 50 M:aan, ja uusille vuoden määräaikaisen vuokrasopimuksen tehneille asiakkaille on luvassa tuplanopeus veloituksetta.

”Olemme huomanneet, että yhteisistä markkinointitoimenpiteistämme on ollut hyötyä molemmille osapuolille”, Koskinen tähdentää.

Koskinen odottaakin innolla kumppanuuden jatkoa ja suosittelee MPY:tä myös muille.

”Kuulen alan toimitusjohtajakollegoiltani usein, jos heillä on IT-kumppanuudessa jotain pielessä. Olen iloinen, kun olen voinut jättäytyä näiden keskustelujen ulkopuolelle”, Koskinen naurahtaa.
”MPY:stä voin sanoa, että se on ehdottomasti enemmän kuin kumppani”, hän summaa.

Lue lisää Wartalo Kodit Oy:stä tästä

Wartalo Kodit Oy esite

Kuvat: Wartalo Kodit Oy

Kiinnostuitko?

Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat ohittamaton osa nykyaikaista asumista. Ne ovat nykykodissa yhtä tärkeitä kuin lämmitys, sähkö ja vesijohtoverkosto.
Vaihda vaikeudet ja pätkivä yhteys valokuitunettiin!

Siirry sivun alkuun